Ajatuksia Matkasta!

English translation is coming soon!

No niin pääsinhän vihdoin kirjoittamaan alas ajatuksiani yleensäkin tällaisesta ryhmämatkailusta ja eritoten sitten tietenkin tästä nimenomaisesta ryhmämatkasta :)

Minulla oli kieltämättä omat ennakkoajatukseni tällaisesta matkasta, jossa kuljetaan yhtenä ryhmänä paikasta toiseen, mutta täytyy myöntää että olen positiivisesti yllättynyt. Ensinnäkin huolenaiheenani oli matkalaisten keskimääräinen ikä, joka lähtöpäivänä bussille tullessa vahvistui, suurin osa matkalaisista oli niin sanotusti " ikääntyneitä ". Huoleni oli kuitenkin aivan turhaa, koska nämä "ikääntyneet" osottautuivat täysin "iki-nuoriksi" ja näin jälkikäteen ajateltuna, en olisi halunnut olla minkään toisen ryhmän kanssa matkassa :)



Ingves Resoria täytyy kiittää hyvästä bussista ja eri toten hyvistä busssin penkeistä! Kiitokset voi myös antaa hyvästä matkakokonaisuudesta, vaikka matkustuspäivät olivatkin melko pitkiä. Siisteys näkyi niin bussissa, majapaikoissa ja viinitiloilla joissa vierailimme ja vaikka monesti sitä tulee nähneeksi vain ne asiat mitkä eivät toimi, niin minusta ainakin oli ihanaa nauttia siisteydestä koko matkan ajan.

Omatoimimatkoilla matkatunnelma monesti koostuu, omista onnistuneista valinnoista sekä satunnaisista ulkoisista tekijöistä kuten sää, asioiden saatavuudet tai aukioloajat, matkakohteen olemuksesta ynm. Tällaisen ryhmämatkan mukana ollessa tunnelma koostuu, kyllä, myös osittain ulkoisista tekijöistä, mutta eritoten muista ihmisistä joiden kanssa matkustaa sekä matkanjohtajasta joka ohjaa ja ohjeistaa matkalaisia matkan aikana. Omasta mielestäni tämän matkan onnistuminen koostui kolmesta merkittävästä osasta:

1/3   Itse matkasta ja matkakohteesta sekä aurinkoisista keleistä
1/3   Bussillisesta ihania ihmisiä ( täsmällisyys, huumori, tarinankertojat )
1/3   Matkanjohtajan persoonallisuudesta kuin myös tietenkin turvallisuuden tunteesta koko matkan ajan


Colmar, missä majoituimme, oli aivan ihana pikkukauppoineen sekä katuravintoloineen. Tässä pienessä kylässä sai lompakon pohjan helposti ammottamaan tyhjyyttään :) Yksi huomio kaupoista oli se, että tässä kylässä osa kaupoista vietti ns. siestaa päivällä n. 12 - 14 välillä ja osa kaupoista ei ollut auki kaikkina päivinä jolloin pääsimme ostoksille kylään.


Eguisheim:in kylä oli myös aivan ihana vanhoine taloineen ja pikkuriikkisine katuineen. Täällä myös sai tehtyä hyviä ostoksia, niin tavarapuolella kuin ruokapuolellakin!


Riguewihr:in kylä jatkoi samaa vanhan kylän mallia, mutta täällä emme kerenneet kovin kauan shoppailla, koska suurin osa ajasta meni ruokaillessa. Kerkesimme kuitenkin tutustumaan kylän erikoisuuteen "Joulukauppaan". Pitkin matkaa näimme kaikenlaisia erikoisuuksia ja pääsimme kokeilemaan uusia asioita, joita voisin kuvailla matkan aikaisiksi elämyskokemuksiksi. Niitä en tässä erikseen erittele, koska jotain arvoituksellisuutta täytyy jättää myös ensimmäistä kertaa tälle matkalle lähteville :)


Kuten jo aiemmin kirjoituksissani tästä matkasta olen kertonut, matkustuspäivät olivat pitkiä ja varsinkin bussi-aamiainen saattoi venähtää aamuisin 1,5 - 2 tuntia. Joten kannattaa varautua omilla pienillä eväillä varsinkin jos on tottunut aamuisin syömään muutakin aamupalaa kuin pelkän kahvikupposen ( tiedän että sellaisiakin ihmisiä on.. ). Itse ostimme aina jotain mukaan kun siihen tuli mahdollisuus, kotoa lähtiessä ostimme mukaan  Wasa Sandwich näkkäripaloja, jotka olivat hyvin järkevä ostos mukaan. Ne säilyivätkin koko matkan ajan ja olivat kätevästi aina käsillä jos pieni nälkä pääsi yllättämään. Muuten matkan aikana pysähdyttiin monesti pausseille, nuo aamupalat vain vähän aamusta aina venähti :)





Viimeisenä, muttei tokikaan vähäisimpänä, haluaisin kiittää itseni ja äitini puolesta Ingves Resoria hyvin kootusta matkasta, matkanjohtajaa hyvin vedetystä reissusta sekä kiittää turvallisesta ajosta myös kakkos-kuskia ja ennen kaikkea koimme äitini kanssa olevamme hyvin onnekkaita päästessämme juuri tämän bussin kyytiin koska saimme tutustua aivan ihaniin ihmisiin.

            Lammin Tytöt kiittää, toivottavasti tapaamme vielä!


Sivustoa on tähän mennessä luettu seuraavista maista; Suomi, USA, Kanada, Australia, Venäjä, Ranska, Saksa sekä Ruotsi. Eniten blogia on seurattu kuitenkin Suomesta. Matkanjohtajamme sanoja lainaten; " Näillä tarinoilla ja näihin tunnelmiin päätän lähetykseni! " Kiitos kaikille!

I will soon translate the trip in english too as it was too demanding to do it while on a trip.

2 Response to "Ajatuksia Matkasta!"

  1. Anonyymi Says:
    28. tammikuuta 2011 klo 3.40

    Kiva kuulla, että muillakin on tosi mahtavia kokemuksia Alsacesta. Itse olin siellä parikymppisenä opiskelijatyttösenä 1970-luvulla kesäharjoittelijana yhdessä hotelli-ravintolassa. Työtä tehtiin paljon, mutta porukka oli kivaa. Yölläkin sompailtiin kokkipojan autolla viinimessuilla. Oli todella ikimuistettavaa aikaa ne runsaat pari kuukautta.
    Olin ihan innoissani, kun pari vuotta sitten luin Töölön kulttuuriseuran järjestämästä Alsacen matkasta. Pakko sinne oli lähteä. Syötiin hyvin, kierreltiin kyliä ja maisteltiin viinejä.
    Niinpäs sitten ehdotin, sisarelleni, että voitaisiin joskus lähteä vuokra-autolla kiertelemään Alsacea. Ja ei kun sitten menoksi viime kesänä sisareni perheen kanssa. Lensimme Baseliin, ja sieltä sitten sompailemaan Haut-Rhinin kautta Bas-Rhiniin. Meillä oli viikoksi tosi söötti ja edullinen majapaikka Epfigin kylässä, nimeltään "Les Petits Tisserands" (löytyy netistä tuolla nimellä). Itse isäntä oli leiponut meille juustotortun tuliaisiksi - herkullista. Voin suositella!
    Siellä sitten kierreltiin: uimassa yhdessä järvessä, vuoristossa Haut-Koenigsburgissa, apinametsässä, kotkien lentonäytöksessä, perhospuutarhassa, Strasbourgissa, yhdessä sodanaikaisessa bunkkerissa, niissä sopöissä pikkukylissä... Ruoka oli edullista ja annokset liiankin mahtavia.
    Paljon jäi näkemättä, voi kun pääsisi joskus takaisin ja pitemmäksi aikaa.
    Ruotsalaisethan (mukana suomalaisia) olivat hävittäneet Haut-Koenigsburgin linnan 30-vuotisen sodan aikana - että on siellä meidän historiaamekin. Se on myöhemmin restauroitu entiselleen.
    Alue on siitäkin mielenkiintoinen, että siellä on hyvin monenlaista maastoa: ensin Rein Saksan rajana, sitten soista ja järvistä maastoa -> maissipeltoja -> viinitie kylineen ja viinitarhoineen -> collines sous Vosges eli ennen vuoristoa on kukkulat viiniviljelmineen -> lopuksi vuoret.

    Kiva oli lukea sinun kertomustasi ja katsella kuvia. Kiitokset sinulle!
    terveisin Ulla

  2. Tony Hiltunen says:
    24. helmikuuta 2014 klo 1.26

    Moikka!
    Pystyisitkö ottaan yhteyttä sähköpostitse esim. tony.hiltunen( ät )ingves.fi

    Minulla olisi pari kysymystä :)

    YT,

    Tony Hiltunen, Matkatoimisto Ingves

Lähetä kommentti